DVD/Blu-ray arvostelu: Revolutionary Road

Revolutionary Road (2008)

DreamWorks SKG
Kesto: 119 minuuttia
Ikäraja: K-11
Ohjaaja: Sam Mendes
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Michael Shannon, Kathy Bates

Kymmenen vuotta sitten Sam Mendes, yksi nuoremman ohjaajasukupolven lahjakkaimmista lupauksista, tarjoili meille herkullisen, mutta samalla käsittämättömän realistisen tarinan modernista suburbiasta, sen kulissien takana piilevästä perhehelvetistä, keski-iän kriisistä sekä masennuksesta. Kyseinen elokuva oli American Beauty. Nyt Mendes palaa saman teeman pariin, mutta ajassa 60 vuotta taakse päin.

Frank (Leonardo DiCaprio) ja April (Kate Winslet) Wheeler ovat täydellinen nuori aviopari. He päättävät muuttaa kahden lapsensa kanssa Manhattanin hektisestä sykkeestä Connecticutin lähiöihin, tavoitteenaan saavuttaa amerikkalainen unelma. Wheelerin perheen pinnallisen kulissin alta paljastuu kuitenkin pahoin viallinen parisuhde, joka tikittävän aikapommin tavoin säteilee henkistä pahoinvointia ja on valmis räjähtämään agressiivisesti minä hetkenä hyvänsä.

Frank työskentelee merkityksettömässä ja epäkiitollisessa toimistoammatissa, vihaten jok'ikistä työpäiväänsä. April sen sijaan huolehtii kotitaloudesta ajankuvalle ominaisen kotivaimon tavoin, tylsistyen ja pahoin masentuneena. Hän kuitenkin tiedostaa oman sekä miehensä henkisen ahdingon ja päättää ehdottaa Frankille muuttoa Pariisiin, kaupunkiin, jonka on tarkoitus pelastaa heidän tuhoon tuomittu avioliittonsa. Frank suostuu. Pariisissa Aprilin on määrä työskennellä Yhdysvaltain suurlähetystössä kääntäjän tehtävissä, elättäen näin koko perheen, samalla kun Frank miettii mitä haluaa elämässään saavuttaa. Asiat näyttävät ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin valoisilta.

Frank kuitenkin saa työpaikaltaan äärimmäisen houkuttelevan tarjouksen; vastuullisen työtehtävän, muhkealla palkankorotuksella. Kyseinen tarjous lopulta torpedoi koko perheen suunnitelmat uuden elämän aloittamisesta ja paluu vanhaan itsetuhoiseen parisuhteeseen on väistämätön.

Revolutionary Roadin näyttelijätyöskentely on ensiluokkaista. Sekä DiCaprio, että Winslet tulkitsevat omia roolihahmojaan niin käsinkosketeltavalla intensiteetillä, ettei katsojalle jää heidän tunne-elämän ailahtelevasta vuoristoradasta minkäänlaista epäselvyyttä. Elokuvassa nähdään kuitenkin myös kolmas avainhahmo; Michael Shannonin esittämä institutionalisoitunut entinen matemaattinen nero, John Givings, jonka ainoa viite mielisairauteen on kyky sanoa asiat suoraan. John lukee Wheelereitä kuin avointa kirjaa ja on samalla elokuvan ainoa henkilö, joka kykenee näkemään kyseisen avioparin kulissien lävitse. Tämä luo henkilöhahmojen välille herkullista jännitettä, toisen osapuolen ollessa haluton kuulemaan karua totuutta omasta teennäisen täydellisestä elämästään. Michael Shannonin roolisuoritus on samalla myös elokuvan kirkkaasti valovoimaisin.

American Beautyn draamaa oli väritetty erittäin onnistuneesti tummanpuhuvalla huumorilla. Revolutionary Road sen sijaan on silkkaa puhdasta tragediaa. Se on vastenmielisen realistinen, mutta samalla käsittämättömän kauniisti kuvattu todiste siitä, miten toimimattomassa parisuhteessa ongelmat, mikäli niitä ei osata käsitellä, voivat lopulta eskaloitua niin sairaiksi, etteivät ne voi päättyä mihinkään muuhun, kuin tragediaan. Se on samalla kertomus särkyneistä unelmista, niiden puutteesta sekä pelosta pyrkiä saavuttamaan niitä.

Julmasanaista riitelyä, syrjähyppyjä, ahdistusta ja epätoivoa. Niin pelottavalta kuin se kuulostaakin, Revolutionary Roadin kuvaaman pariskunnan henkimaailmaan on jokaisen parisuhteessa eläneen helppo tavalla, tai toisella samaistua. Suuri kiitos siitä kuuluu käsittämättömän hienolle toteutukselle. Elokuvan ohjaustyöskentely, kuvaus, lavasteet sekä musiikki luovat yhdessä niin fantastisen kokonaisuuden, ettei Revolutionary Roadista, sen raastavasta vaikeudesta huolimatta, voi olla pitämättä. Mikäli American Beauty ei sitä vielä todistanut, niin nyt jokaiselle katsojalle käy viimeistään ilmi, että amerikkalainen unelma on pelkkä illuusio.

Trailer: Where The Wild Things Are

Where The Wild Things Are

(Warner Bros. Pictures , 2009)

Where The Wild Things Are:n traileri on pyörinyt jo tovin internetissä, mutta silti se tuntui julkaisemisen arvoiselta. Ennakkovaikutelmat ovat kaikkialla olleen hyvin positiivisia ja elokuva on saanut paljon hyvää nostetta. Prescreeningeistä on kuitenkin kuulunut huolestuttavia huhuja yleisön negatiivisesta palautteesta. Yleisö on kokenut elokuvan liialti aikuisille suunnatuksi. Nyt pidetäänkin hyvin todennäköisenä, että tuotantoyhtiö ohittaa ohjaaja Spike Jonzen, ja pistää oman miehensä leikkaamaan filmia uudestaan. Arvoitukseksi jäänee, onko teattereihin saapuva versio, ohjaajan vision mukainen satu vaiko tuottajien luoma markkinointijyrä?

Alla olevasta linkistä löydät uusimman trailerin ja mielenkiintoisen featuretten.

http://www.apple.com/trailers/wb/wherethewildthingsare/

Tässä sen sijaan ensimmäinen julkaistu traileri:

Mila Kunis kiinnitetty Aronofskyn Black Swan-projektiin

Darren Aronofskyn elokuvat ovat minulle suuria tapauksia, joiden tuloa odotan kuin ensilumea. Kun kuulin, että hän tekee Black Swan-nimisen balettielokuvan, en poikkeuksellisesti hätkähtänyt suuntaan, taikka toiseen. Hänen lahjojensa tasoinen ohjaaja kykenee kyllä tekemään miltein mistä tahansa aiheesta mielenkiintoisen elokuvan ja kuullessani Natalie Portmanin kiinnityksestä elokuvan pääosan esittäjäksi, innostukseni alkoi heräämään. Nyt kuitenkin olen kuullut järkyttäviä uutisia; Mila Kunis on kiinnitetty elokuvan toiseksi päähenkilöksi...

Kuinka monta elokuvaa tämä musta aukko tulee vielä pilaamaan? Naisen kankea näytteleminen, irvistelevä naama, tylsä ääni ja olematon vetovoima kykenee murtamaan innostuneimmankin fanipojan. Miksi hänet palkataan? Jotain piilevää potentiaalia, mitä itse en kykene näkemään, hänessä täytyy kuitenkin olla, sillä hänet tullaan Black Swanin lisäksi näkemään myös aiemmin uutisoimassamme The Book of Eli- elokuvassa. Mila Kunis on iskenyt jälleen.

Battlestar Galacticalle jatkoa uuden elokuvan muodossa?

Mielenkiintoisia uutisia Battlestar Galactican faneille: Comic Conin Battlestar Galactica/Caprica paneelissa Edward James Olmos ilmoitti käsikirjoittaneensa suoraa jatkoa Galacticalle elokuvan muodossa. Kyseinen elokuva jatkuisi siitä, mihin itse sarjassa jäätiin.

"Let me put it to you this way: When you next see Adama, he will be in a rustic log cabin, and there will be a knock on the door. And it will be his old friend Col. Tigh saying, 'We have a problem.' And that's how the journey begins."



Vielä on tietenkin epävarmaa tullaanko kyseistä elokuvaa koskaan julkaisemaan, mutta fanipoikana pidän sormeni ristissä, että näin tulee tapahtumaan. Galacticahan tulee saamaan ainakin vielä yhden tv-elokuvan, joka kantaa nimeä The Plan. Kyseinen elokuva valottaa cylonien näkökulmaa sarjan tapahtumiin ja pyrkii tarkentamaan heidän suuren suunnitelmansa motiiveja.

Arvostelu: Transformers: Kaatuneiden kosto

Transformers - Revenge of the Fallen (2009)
DreamWorks SKG
Kesto: 150 minuuttia
Ikäraja: K-11
Ohjaaja: Michael Bay
Pääosissa: Shia LaBeuf, Megan Fox, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, John Turturro, Optimus Prime



Massojen odottama jatko-osa Transformersiin on täällä. Ja on ollut jo jonkin aikaa, rikkoen läjän merkityksettömiä kassaennätyksia. Juonta on aivan turha selittää. Autobotit ovat edelleen maapallolla ja Yhdysvaltain valtion kanssa metsästävät maailmassa piileskeleviä Decepticoneja. Samaan aikaan ykkösosan ihmishahmot ovat jatkaneet omia askareitaan normaalisti, edeten kukin elämässään. Juoni itseassa on erittäin järjetön, jättäen jopa ykkösosan varjoonsa. Hatarien verukkeiden avulla on vain luotu jonkilaiset motiivit näille metallijumalille, jotta saisimme nauttia heidän seurastaan maapallolla. Sanotaan tiivistetysti että maassa on maailmanlopun aarre ja pahikset ovat sen perässä. Katsoja saa siis seurata vierestä hyvän ja pahan ikiaikaista taistoa, josta sen syvempää symboliikkaa ei kannata etsiä.



Kukaan elokuvassa olevista henkilöhahmoista ei edes yritä olla tosissaan, sillä se olisi täysin tarpeetonta. Tämä on actionralli, eikä kukaan muuta odottanutkaan. Näyttävien CGI-taisteluiden väliin on ahdettu sielutonta huumoria, jossa on sopivasti särmää, jotta väki naurahtaa. Ironista kyllä, loppujen lopuksi suurimmat naurahdukset saa itse juonesta. Shia LaBeuf tuntuu edelleen olevan Eagle Eyessa, Megan Fox ei varmasti puoliakaan ajasta tiedä edes kameroiden olevan päällä ja Josh Duhamel keskittyy näyttämään keskittyneeltä. Kamera-ajot koostuvat pannauksesta Megan Foxin takapuoleen, tai hidastetusta juoksemista, edestä kuvattuna ja useasti. Jokainen näyttelijä taitaa tuntea olevansa huonossa sitcomissa, jota ohjaa kaikkien rakastama Michael Bay. Lopputulos on värikäs kaarti hahmoja, joiden nimiä et muista ja kenen kohtaloista et välitä. Ihmiset tässä elokuvassa ovat yhtä suuressa roolissa kuin katsojatkin. Huomattava ero ensimmäiseen osaan oli tapa jolla Yhdysvaltain armeija on parissa vuodessa kehittänyt teknologiat joilla taistella transformereiden kanssa samalla tasolla. Normi rynnäkkökiväärikin näyttivät vihdoin tehoavan Decepticoneihin. Alien technology has nothing on us! USA!


Kaikesta tästä valittaminen on kuitenkin auttamattoman turhaa. Transformersia ei pidä katsoa näitä asioita miettien. Jo penkkiin istuessa pitää kallon olla auki ja aivot on sijoitettuna kippoon penkin vieressä, josta ne voi sitten pistää takaisin elokuvan loppuessa. Transformersiin kulminoituu elokuvien kehitys viimeisen 20 vuoden ajalta; visuaalista ilotulitusta joka stimuloi meitä juuri sen verran, että pysymme mukana, eikä vaadi itsenäistä ajattelua tai pohdintaa. Mielikuvitus korvataan näyttävillä efekteillä. Komeaa tykitystä 200 miljoonan dollarin edestä, sitä me haluamme ja sitä me myös hitto vieköön saamme. Elokuva on täynnä henkeäsalpaavia kohtauksia, joilla kaikilla on yhdistävä tekijä: raskaat robotit vetävät vuoronperään toinen toistaan pakettiin sen verran tyylikkäästi, niin aavikolla, metsässä, kuin kaupungissakin, että pahimmankin kyynikon suupielet kääntyvät väkisin pieneen virneeseen. Fanipojan silmissä merkittävin uudistus elokuvassa edeltäjäänsä verrattuna nähdään kuitenkin Optimus Primen kohdalla, hän on nimittäin vihdoin kasvattanut kivekset. Ykkösosassa Prime tyytyi ottamaan pataan, mutta jatko-osassa on tapahtunut täyskäännös ja herra pieksee kaikki tielleen eksyvät. Pieni poika sisälläni kiljui ilosta nähdessään lelunsa jälleen elossa valkokankaalla, tällä kertaa kovana kaverina. Nyt kauppaan ja oma Hasbron Optimus Prime Judgement Day Special- actionrobotti matkaan. Luvassa on siis järkyttävän korneja hetkiä, joista huolimatta et käänny elokuvaa vastaan, vaan naurat sen kanssa. Tarina ei missään kohtaa pysy ehjänä ja hyppii tasaisen varmasti toimintakohtauksesta toiseen. Olo on kuin katsoisi toisen pelaavan uskomattoman hyvännäköistä videopeliä.


Olisin silti toivonut tiukempaa linjausta; kun menen katsomaan Starscreamia, Ironhidea ja Sideswipea, haluan myös nähdä näitä mystisiä avarauusolentoja. Haluan oppia tuntemaan heidät. Ei katsojaa kiinnosta ihmisten teennäiset ja ennen kaikkea arkiset ongelmat. Mielestäni koko franchise olisi voinut nojata täysin robottien varaan. Nyt katsomme transformereiden ympärille tehtyä leffaa, jossa kuitenkin ihmiset ovat pääosassa. Elokuvaan on tungettu niin paljon hahmoja ja sälää ettei 2,5 tunnissa nähdä roboteistakaan kuin kuori. Odotukset tätä lelumainosta kohtaan kannattaa jättää minimiin, niin minä tein ja yllätyin positiivisesti. Toivo ilotulitteita, koska niitä saat ja tuottajien tekemien tutkimusten mukaan, et muuta kaipaakaan.

Ennakko: Legion

Legion - Mistä ihmeestä on kyse?

Kiehtovimpia projekteja San Diego Comic-Conista oli salamyhkäinen juliste, jossa Paul Bettany on aseilla varustautunut enkeli. Elokuvasta on sittemmin kantaunut lisätietoa; kyseessä on Arkkienkeli Michael, aseilla varustaunut protagonisti. Tulemme näkemään enkeleiden keskeisiä taisteluita sekä Raamatusta paljon lainattuja teemoja. Jumala on syystä tai toisesta suuttunut ihmisille ja aikoo puhdistaa maapallon uudestaan, á la Nooan arkki. Michael ei pidä tästä ja leikkaa siipensä irti. Hän päättää pelastaa ihmiset ja suojella raskaana olevaa tarjoilijaa, kenen syntymätön lapsi on tuleva messias. Se miten nämä asiat voivat muuttaa Jumalan mieltä, on vielä hämärän peitossa. Luvassa on siis rehellinen toimintaelokuva.

Legion on Scott Stewartin esikoisohjaus, mies on aikasemmin ollut vastuussa elokuvien kuten Sin City, Iron Man, Harry Potter: Goblet of Fire, POC - Dead Man's Chest ja Live Free or Die Hard visuaalisista efekteistä. Lista on todella komea, ja elokuva tulee varmasti olemaan silmiä hivelevä. Harmi vain, mikäli näin lupaavista lähtökohdista syntyy vain keskiverto actionpätkä.

Hatunnosto vielä näyttelijävalinnoista. Paul Bettany on aidosti lahjakas näyttelijä ja kykenee tuomaan esittämiinsä hahmoihin epätavallisen paljon syvyyttä. Doug Jones loisti molemmissa Hellboy- elokuvissa, osoittaen olevansa tämän päivän parhaimpia fyysisiä esiintyjiä. Sen sijaan Tyrese Gibson on pomppinut viimeiset 10 vuotta elokuvasta toiseen, etsien paikkaansa. Karismaa kyllä löytyy, mutta jossain vaiheessa se olisi hyvä keskittää johonkin. Huonoin ennuste hänelle on straigh-to-dvd tähteys.

Joka tapauksessa tavattoman kiehtova projekti, jossa on potentiaalia olla seuraava 300, tai sitten Max Payne... Mielenkiinnolla jäämme kuitenkin odottelemaan, miten tämäkin projekti edistyy.

Ennakko: District 9

District 9 on Peter Jacksonin tuottama, Neill Blomkampim ohjaama, scifi- elokuva, joka ammentaa vahvoja vaikutteita Etelä-Afrikan apartheid- historiasta. Sen ympärillä on liikkunut paljon huhuja ja District 9:n ympärille kehkeytynyt hype muistuttaa vahvasti Cloverfieldin vastaavaa, josta kiitos kuuluu varsin nokkelalle markkinoinnille. Lähenevän ensi-iltapäivämäärän vuoksi elokuvasta on nyt paljastettu Comic Conilla viimeisetkin informaationrippeet ja kyseiseen tilaisuuteen osallistuneet toimittajat ovat kirjoittaneet elokuvasta käytännössä pelkästään ylistäviä ennakoita.

District 9 perustuu ohjaaja Neill Blomkampin Alive at Joburg- nimiseen lyhytelokuvaan, joka puolestaan perustuu löyhästi District Six, Cape Town- dokumenttiin. Peter Jacksonin mukaan District 9:ään on lisätty myös runsaasti vaikutteita tuotantoyhtiökiistan vuoksi kuopatusta Halo- elokuvasta. Tämän jos jonkin, pitäisi viimeistään nostaa scifi- elokuvien ystävien odotukset astetta korkeammalle.

28 vuotta sitten avaruusalus ilmestyy Johannesburgin ylle. Kaupunki valmistautuu avaruusolentojen hyökkäykseen, mutta mitään ei tapahdu. Lopulta armeijan iskujoukot raivaavat tiensä taivaanrannalla leijuvaan avaruusalukseen ja löytävät sieltä kokonaisen kansakunnan verran maamme ulkopuolista elämää edustavia olentoja, jotka ovat vakavasti sairaita. Ihmiset asuttavat kyseiset avaruusolennot omaan slummiinsa Johannesburgiin, jota aletaan kutsumaan nimellä District 9. Pelastushankkeen aikana avaruusaluksesta löytyy myös massiivinen määrä ihmisille tuntematonta aseteknologiaa, joka ei kuitenkaan jostain syystä toimi meidän käsissämme.














Tästä elokuva harppaa 20 vuotta eteenpäin aikaan, jolloin ihmisten sekä hallituksen kärsivällisyys vieraitamme kohtaan alkaa olla kortilla. Heidät päätetään uudelleensijoittaa 20 kilometrin päähän Johannesburgin kaupungista piikkilangan eristämälle leirille ja tätä hanketta lähtee johtamaan Multinational United (MNU)- niminen järjestö. Kyseisestä projektia lähtee johtamaan elokuvan päähenkilö, varsin tuntematon nimi, Wikus van der Merwe (Sharlto Copley). Uudelleensijoittamisen todellisena motiivina on kuitenkin saada avaruusolentojen aseteknologia toimimaan meidän käsissämme ja jälleen kerran ihmisen todellinen luonto paljastuu. Lopulta elokuvan alkuasetelmat kääntyvät päälaelleen ja elokuvan päähenkilö huomaa itse joutuneensa armottoman ihmisjahdin kohteeksi.

Elokuvan alkupuolisko on kuvattu dokumentaariseen tapaan käsivarakameralla. Kyseinen "trendikäs" kuvaustyyli kuitenkin muuttuu perinteisemmäksi District 9:n toisella puoliskolla, jolloin varsinainen toiminta alkaa. Scifi- teemastaan ja toimintapainotteisuudestaan huolimatta District 9 on kuvaus ihmisten järjettömästä tarpeesta väkivaltaan ja aseisiin. Samalla se kertoo oivallisen tarinan ihmismielen viallisuudesta ennakkoluulojen, syrjinnän ja rasismin muodossa. Siinä missä Cloverfield tyytyi olemaan pelkkä ontto kuori, District 9 pyrkii tarjoamaan pintansa alla myös syvällisemmän tarinan. Pystyykö se kuitenkin lunastamaan yleisön varsin korkeat odotukset? Se jää nähtäväksi, mutta allekirjoittanut ainakin odottaa elokuvaa varsin malttamattomana.

District 9 saa Suomessa ensi-iltansa 28.8.2009.